sunnuntai 31. elokuuta 2014

Piirakkaa

Kesän alussa, ennen kuin lähdin kotiin, tein punaiset piirakkasukat. En ehtinyt kuvata niitä Rovaniemellä enkä tajunnut ottaa niitä kesälaitumille mukaan kuvaamista varten. Toisaalta eipä siitä lopulta ollut haittaa, koska loppukesästä innostuin tekemään vielä toiset. 


Kummissakin sukissa lankana on jälleen kerran seiskaveikka. Mallissa oli niin vähän silmukoita, että tiukkakäsialasena minun piti käyttää järkyttävän suuria puikkoja. Toisaalta sekin oli ihan mukavaa vaihtelua ja tämä malli valmistui kivan nopeasti.


Tämä ohje oli tosiaan Novitan sukkalehdessä, mutta samaa kuviota on kyllä näkynyt monessa blogissa pitkin nettiä, joten ei tarvitse ostella koko lehteä jos moiset haluaa tehdä.