torstai 16. tammikuuta 2014

Valmistuneet vakiot

Tänään luennolla valmistui taas yhdet miestensukat. Lankana oli seitsemän veljestä vihreä raita ja yksivärinen musta. Malli on variaatio dropsin silver starista, joka on muodostunut itselleni jo vakiomalliksi. Nämä olivat viidennet tällä mallilla tekemäni sukat, muut on jo löytäneet omistajan mutta nämä päätyvät varmaan ilosesti arkistoihin toistaseks.


lauantai 11. tammikuuta 2014

Arkistojen kätköistä

Tänään kun kävin muuten vain valokuvailemassa, otin kuvia samalla viimekesän töistä, jotka ovat jääneet laatikon perälle ilman omistajaa. 
Ensimmäiset ovat kooltaan miesten sukat, jämänalleista kasattu Gander -mallilla ravelrystä. Langanpäitä tuli aika reilusti pääteltäväksi kun joka raidan teki erikseen, mutta muuten oli ihan kiva malli.


Toisissa sukissa idea tuli kuvasta, jonka ohimennen näin jossakin vähän vastaavanlaisista, mutta yksivärisistä. Mallia kehittelin sitä mukaa kun neuloin ja lanka oli seiskaveikkaa. 
Jalkapöytä näyttää kuvassa niin mystiseltä siksi, että se on joustinneuletta.





torstai 9. tammikuuta 2014

Pääteltyjä

Sain kahdet joulun alla valmistuneet sukat pääteltyä tällä viikolla ja kun nyt tuli viimein hyvä valokuvaussää (pakkasta niin että sormet tuumas pudota, vaan mitäpä sitä ei uhraisi taiteen vuoksi) niin pakkohan se oli rynnätä metsikköön nämä ikuistamaan.


Nämä ensimmäiset aloitin jo kesällä. Malli Dropsin126-4, joka on ollut kauan henkilökohtanen Everestini, sillä olen kahdesti aikasemminkin alkanut näitä väkertää ja aina päätynyt purkamaan mokoman tekeleen. 
Vaan tällä kertaa pääsin huipulle asti, repikää siitä!
Lankana on pohjalla tummanpinkki nalle ja kuviovärinä Dropsin Alpaca kaksinkertaisena. En tiedä miten toimiva on tuo alpakka tämmöisessä. Onhan se älyttömän lämmin ja pehmeä, mutta kunhan nämä jostakin kodin saa niin pitää sitten vähän kyttäillä että miten kestää käytössä.  


Nämä toiset sukat oli lähinnä marraskuun projekti. Ostin Lankamaailmasta ihanaa lankaa, Cewecin silversoftia ja sitähän oli tietenkin pakko päästä kokeilemaan heti. Pohjaväriksi otin mustan seiskaveikan. Ryntäsin näiden valmistuttua ostamaan jättikeon tuota kimallelankaa, sen verran paljon siihen rakastuin. (Koska kymmenkunta kiloa sukkalankaa varastossa ei vain ole tarpeeksi?)


 Sukan malli omasta päästä ja kuviot pikku muokkauksin Eva Maria Lesznerin kirjasta Kirjokintaita ja -myssyjä. 


keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Myssybuumi jatkuu

En voi sulattaa sitä, että silmukoita on puikolla liikaa ja ne herkästi tippuvat pois. En myöskään tykkää neuloa pyöröpuikoilla ollenkaan. Siksi en ole turhan paljon löysiä pipoja elämässäni tehnyt.
Ennen joulua löysin lankatalo Tapion kaupasta kolmekymmentäsenttiset sukkapuikot ja pakkohan ne oli heti tilata. Joulun alla kerkesin tehdä jo kaksi myssyä mummuille niillä, ja kun oli niin mukava tehdä vaihteeksi jotakin mille ei tarvitse paria, ajattelin tehdä vielä yhden myssyn ihan vain omaksi ilokseni. 


Malli on taas Susan Anderson-Freedin kirjasta Uudet pohjoismaiset neuleet (tuntuu etten muualta ohjeita enää käytäkään nykyään) ja malli on reunakuvioissa Kaksitoista terälehteä ja päälaen kavennuksissa Lumihiutale. Lankana on valkoinen nalle ja se mystinen, supervärikäs nalle taika. 


torstai 2. tammikuuta 2014

Jämiä pois

Tykkään itse käyttää ihan perussukkia kaikissa talvi- ja syyskengissä sekä kotona muuten vain. Edelliset sukat itselleni tein lukiossa, joten ne on nyt palvelleet yli kolme vuotta. Suurehkon reijän ja yleisen niljakkuuden vuoksi ajattelin, että nyt alkaa olla aika kaivaa jämälankakerät laatikon pohjalta ja tehdä itselle uudet sukat. Perussukkien tekeminen kaiken kirjoneuleräpellyksen jälkeen oli mukavaa vaihtelua, ja itselleni on vielä todella kiva neuloa siinäkin mielessä, että aina käytän eriparisukkia.


Lankana oli seiskaveikan, karisman ja muutaman määrittelemättömän lankamerkin jämät ja ohjetta ei paljon tarvitakaan kun perussukat pyöräyttää. Pikkuisia jämäkeräsiä on korin pohjalla vielä sen verran, että voisin tehdä pari lisää. Ihan vain koska sitten voisin käyttää erilaisia sukkakomboja fiiliksen mukaan.